11 Hyppäät vaikka junan alle, jos joku käskee ”Ihmiset haluavat tulla johdetuiksi. he tottelevat mielellään” Tämä kohta oli jo heti luvun alussa itselle silmään pistävä, tottahan tuo on lähes kaikki ihmiset keitä olen tavannut haluavat tulla johdetuksi ja etenkin suomalaisten kohdalla todella haluavat totella eivätkä missään nimessä olla vaivaksi. Luvussa puhuttiin siitä miten merkittävässä asemassa auktoriteetti on ja kuinka pitkälle ihminen joka on auktoriteettisi alla on valmis menemään, kuten esimerkiksi luvun nimen mukaisesti sinne junan alle, tosin se olisi kyllä jo mielestäni vain tyhmyyttä. Luvussa on lopussa myös laatikossa oleva teksti ” käske asiakastasi, se kannattaa. Jokainen meistä on oppinut lapsesta saakka, että auktoriteetteja (vanhenpia, opettajia, johtajia jne.) on viistainta totella” Tämä on isosti totta ja olen sen huomannut ja olen myös itse tämän ilmiön ”uhri”
16 Lauman paine jyrää järjenkin alleen ”Olemme aivan kuin lampaita kaikki. Sisääsi on piilotettu mekanismi, joka pakottaa sinutkin apinoimaan muita” Tämä on vahvasti samaistuttava, sillä me ihmiset nyt vain koemme valtavaa ryhmäpainetta monissa tilanteissa ‘ai he tekevät noin.. kai minäkin sitten” ajatus on myös itselle vähän liiankin tuttu. Luvussa puhuttiin psykologisesta tutkimuksesta, jossa ryhmä koehenkilöitä sai saman tehtävän sekä ohjeet, mutta yksi heistä ei tiennyt muiden koehenkilöiden olevan palkattuja näyttelijöitä jotka on nimenomaan palkattu vastaamaan aivan eri tavalla, tällöin ainoa tietämätön koehenkilö hämmentyi ja alkoi miettimään oliko hän ymmärtänyt jotakin väärin. Tuo kohta luvusta on hyvin samaistuttava olen huomannut tuon ilmiön ihan normaalissa koulu sekä kesäleiri ympäristössä, ihmiset katsovat toistensa töitä ja teoksia vain varmistaakseen, että ymmärsivät tehtävänannon oikein. Tämän luvun lopussa olevassa laatikossa luki ” Voit itse valita, altistutko vai kapinoitko. Mutta jos aiot luoda erottuvan firman tai tuotteen, vaihtoehtoja jää vain yksi” Itse valitsisin alistumisen, sillä olen vain hömppä suomalainen nainen, mutta tiedän että mikäli haluaisin menestyvän yrityksen, minun tulisi valita toisin.
48 Paljasta paskatkin puolesi ”Täydellinen on tylsää, eikä sellaiseen usko lapsikaan. Asiakkaita kiinnostaa eniten puutteellinen, epänormaali ja outo.” Tämän aloitustekstin perusteella melkein alkoi vituttaa, sillä tuntui että tuo on täyttä potaskaa, mutta kun aloin lukea kappaletta kunnolla, jouduin toteamaan sen olevan aivan oikeassa. Luvussa mainittiin siitä, kuinka myyjä tai markkinoija kuvittelee usein, että tuotteiden virheet ja epäkohdat pitäisi piilottaa mahdollisimman hyvin vaikka tosiasiassa se on päinvastoin, yleensä asiakas arvostaa kauppiaan/markkinoijan rehellisyyttä ja niin kuin kirjassa todetaan ” asiakkaasi ei ole tyhmä, hän äkkää tarjouksesi huonot puolet yllättävän nopeasti ” Itseäni ärsyttää aina, kun minulle yritetään kaupata jotakin ja he mainostavat sitä vaikkapa ” rikkoutumattomana kaiken kestävänä panssarilasina” mutta olen jo kuullut monilta siitä kuinka se lahoaa heti käsiin, päätin silti kokeilla sitä ja jopa asennus meni pieleen eli sen sijaan, että yritys olisi kertonut faktat ja kouluttanut työntekijänsä, he myivät minulle huonon panssarilasin vielä huonommalla asennuksella.
Yksi kohta joka meni ihon alle:
45 Niukkuuden myyjä kieltäytyy kymmenesti ”Mitä useammin maltat sanoa ei, sitä tehokkaammin pystyt käyttämään niukkuuden imua hyväksesi. Niukkuus ja ei-sana liittyvät olennaisesti yhteen. Tässä kymmenen mallisuoritusta, joita jokaisen johtajan tulisi harjoitella” Itsellä jo tämä leipäteksti aiheutti vitutuksen, kaikilla on oma tapa johtaa eikä kaikissa tilanteissa pelkkä ei-sana ole hyvä asia, joissain tilanteissa se voi jopa pahentaa tilannetta. En kuitenkaan sano, että tuota kyseistä ei-sanaa ei saisi käyttää ikinä, se on joskus tärkeä tilanteesta riippuen, mutta mielestäni kaupankäynnissä olisi parempi neuvotella eikä vain suoraa lähes töykeällä tavalla kieltäytyä. Loppulaatikossa lukee ” Firmasi kate tuplaantuisi muutamassa kuukaudessa, jos opettelisit kymmenen tärkeintä ei-virkettä” Kusetusta sanon minä, se riippuu aivan täysin firmasta, sen hetkisestä tuotetarjonnasta sekä asiakaskunnasta.
Tälläsen nyt rustailin, olen todella huono myös kirjojen lukemisessa ja koen sen tylsänä ja puuduttavana joten tämän tehtävän tekeminen vei aivan liikaa aikaa itseltäni.
Tämän postauksen tuottaminen oli itselleni haastavaa, sillä en yksinkertaisesti vain osaa käyttää adoben sovelluksia, mutta Harrin avulla tällänen sitten tuli tehtyä.
Opin tästä ainakin 5 min ajaksi sen, kuinka käyttää illustraattorin leikkaustyökaluja yms ja kuinka viedä tiedostoja issuuhun.
Ihan totta että nätti tai muuten asiakaskunnan silmää miellyttävä asia on mielenkiintoisempi, kuin vaikka tismalleen sama asia, mutta joka on hieman kömpelön näköinen, vaikka se toimisi tismalleen samalla tavalla.
“Kallis tuote on hyvä, halpa puolestaan huono”
Ja edelleen, vaikka tuote tai palvelu olisi tismalleen samanlainen. Itse ehkä olen kuitenkin niin ilkeä, että “välttelen” kallista ja halpaa, ja koitan tähdätä keskihintaan. Vain, jos jommasta kummasta päästä toinen osoittautuu, joko arvosteluiden, muiden kommenttien tai oman tarpeen perusteella olevan parempi, harkitsen asiaa.
Netissä näkee paljon postauksia, missä kehutaan jotain tuotetta, joka on, rehellisesti sanoen, mielestäni ihan kivan näköinen, rupeaa silti miettimään, että mihin tuollaista edes tarvitaan, ja miksi se on noin kömpelö. Kyllä se ulkonäkö vetää aina puoleensa, oli asia sitten mikä tahansa, ja käytännöllisyys saattaa raahustaa perässä.
6. Päätökset ovat töistä raskaimpia
“Myyjän tärkein tehtävä on auttaa asiakasta päättämään. Hyvä myyjä kertoo, mitä asiakkaan kannattaisi ostaa”
Asiakkaiden on välillä todella vaikea päättää, ja vaikka onhan se kiva, että on paljon vaihtoehtoja, mutta valintaa tehdessä menee helposti lukkoon. Sitten voi jäädä miettimään valintaa pitkäksi aikaa, ja lopulta unohtaa koko jutun. Se on ihan tyypillistä, ja itselläni on paljon kokemusta siitä.
Mielestäni on paras antaa mahdollisimman vähän vaihtoehtoja, ehkä 2-3, ja sitten jos ei kelpaa, riippuen mahdollisuuksista, voidaan personoida palvelu tai tuote, tai sitten sanoa, että “harmi” ja terve menoa.
Se on ehkä myös omituista, jos vaihtoehtoja on paljon. Jos vaikka pizzeriassa on 30 erilaista pizzaa, voinko luottaa siihen, että tekijät osaavat tehdä pizzan numero 23? Jos pizza no. 23 onkin se pizza, jota ei tilata paljoa, tai koskaan, onko ainesosat tuoreita? Tai onko tekotapa enää edes tuttu? Ja muistaako kukaan, miten homma toimii?
Ehkä on vaan parasta, että keskittyy tietynlaiseen juttuun, ja on niiden ammattilainen, ja tarvittaessa kehittää tuotetta tai palvelua. Ihan kiva, että osaa paljon kaikkea, mutta pitäisi olla se pääjuttu, ja sitten haarautua pikkuisen.
36.Viritä antennisi asiakkaan aaltopituudelle
“Asiansa osaava tuotteistaja muistaa, että ihmiset ovat persoja kaltaisilleen”
Mielestäni on paikkaansa pitävää, että ihmiset hakeutuvat kaltaistensa luokse, ja sama pätee markkinointiin ja tuotteisiin sekä brändiin.
On myös ihan ennalta-arvattavaa, että esimerkiksi hevari kiinnostuu enemmän yrityksestä, jonka logo on piirretty niillä perus hevi-koukeroilla, joista saa selvää vain joskus ja hyvänä päivänä. Ja vaikka itse en olisi kiinnostunut yrityksen myymästä tuotteesta, kyllä siinä mielenkiinto saattaa herätä, jos logo tai mainos on mielestäni mielenkiintoinen tai se puhuttelee minua jollain asteella.
Tosin myös ärsykkeet ovat oiva tapa saada porukkaa puhumaan. Vaikka se ei toisi asiakkaita juuri heistä, sana voi levitä ja ne ihka oikeat potentiaaliset asiakkaat voivat marssia ovesta sisään.
21. Vastavuoroisuuden laki
“Jos joku tekee palveluksen, hänen uhrinsa tuntee vastustamatonta halua hyvittää”
Tämä ei mielestäni päde kaikkiin henkilöihin tai yrityksiin ja firmoihin. On tietenkin paljon heitä, jotka haluavat hyvittää teot ja lahjat ja muut palvelukset, mutta mielestäni on paljon enemmän heitä, jotka ihan hyvillä mielin käyvät toisten rahapusseilla.
Olisi tietenkin kiva, että olisi enemmän yhdenvertaisuutta ja muiden auttamista sekä sitä, että tekoja hyvitettäisiin, eikä oletettaisi, että “joku muu tekee” tai “kyllä hän vielä saa palkkiota, mutta ei minulta”.
Lavasteet ja rekvisiitta : ooppera vs. tv-kuvaukset
Empiirisiä kokemuksia kahden lavasteharjoittelun jälkeen. Tv-sarjan kuvausten lavastusharjoittelun ja oopperalavasteiden rakennuksen vertailua.
Olin kesällä 2024 kuusi viikkoa tv-sarjan kuvausten lavastusharjoittelijana pääkaupunkiseudulla. Sarjan nimi oli Räjähdysherkkä 2 ja sen tilasi Yle. Kuvausryhmän koko oli kolmisenkymmentä henkeä joista meidän lavastusryhmämme koko oli viisi. Ryhmäämme kuului lavastaja, apulaislavastaja, hankkiva rekvisitööri ja on set-rekvisitööri sekä lavastusharjoittelija joka auttoi neljää ensin mainittua tarpeen mukaan. Ryhmän käytössä oli varasto Helsingissä ja neljä pakettiautoa. Ostoslistan mukaan kierrettiin kirpputoreja ja rautakauppoja. Tärkeä kohde oli myös Prophound-rekvisiittavuokraamo Hyvinkäällä missä käytiin viikottain.
Kuva 1. Prophound Hyvinkää
Tv-kuvausten lavastusryhmä tekee aina työtään kuvauslokaatioissa ennen ja jälkeen kuvausten. Kuvauksia valmistellaan useita päiviä ja välittömästi viimeisen kuvauksen jälkeen alkaa purku. Poikkeuksena on set-rekvisitööri joka on paikalla koko kuvausten ajan ja tekee työtään kohtausten edetessä. Kuvauslokaatioita oli viitisentoista. Enimmillään saatettiin kuvata kolme lokaatiota päivässä. Lavastusryhmälle tämä tietää kiireistä ajoa paikasta toiseen. Varsinainen kuvausryhmä liikkui isona ryhmänä kuorma-, paketti- ja henkilöautoilla.
Kuva 2. Tarroja oluttölkkeihin rekvisiittana tv-kuvauksiin / Beer can stickers as a prop
Ryhmä rakensi kevyitä lavasteita sekä varastolla että lokaatioissa. Yksi raskas lavaste, tiiliseinä, tilattiin lavasteisiin erikoistuneelta Erheset-yritykseltä. He myös hoitivat seinän asennuksen, kuljetuksen ja poisviennin kuvausten jälkeen. Tämä työ oli enemmänkin muurausta kuin lavasterakennusta.
Kuva 3 : irrotettava ohut tiiliseinä lavasteena / movable brick wall as a set piece
Talvella 2025 olin kaksi kuukautta harjoittelussa rakentamassa oopperalavasteita Tampereella. Kyseessä oli Viimeiset kiusaukset-ooppera Tampere-talolla. Tähänkin rakennusryhmään kuului viisi henkeä. Yksi osa-aikainen teatteripuuseppä, kaksi palkattua lavasterakentajaa ja me kaksi koulun harjoittelijaa. Metallityöt teki metalliverstaalla Tampere-talon oma metalliseppä. Projekti oli aloitettu koululla jo syksyllä kun teimme oopperaan korkeat lavastepuut.
Kuva 4. Lavastajan suunnitelma oopperan puista / Set designer`s sketches of opera trees
Oopperan lavastus tehtiin ensin osiksi läheiseen teollisuushalliin ja rakennettiin niin että ne voitiin purkaa. Tähän meni noin kuusi viikkoa. Kun lavasteet olivat valmiit, kuljetettiin ne hallilta Tampere-talolle pystytystä varten. Ennen ensi-iltaa tarvittiin noin kolme kiireistä viikkoa viimeistelyä varten ja mukaan tuli Akun Tehtaan tekninen henkilöstö. Samaan aikaan lavalla harjoitteli myös kuoro, joten työtunnit olivat rajalliset koska musiikkia ei saanut häiritä.
Kuva 5 : Oopperalavan viimeistely ennen ensi-iltaa / Finishing the opera stage before premiere
Vertailuna näistä kahdesta lavastuksesta; tv-sarjan kuvaukset olivat päivittäin liikkuvia lokaatioita ja autolla ajoa kertyi paljon. Oopperalavastukset tehtiin kahdessa paikassa ja rakentajien ei tarvinnut poistua niistä työpäivän aikana. Tv-kuvauksissa lavasteet olivat kevyitä ja nopeita rakentaa, oopperalavasteet paljon raskaampia koska niiden piti kestää päällä liikkuvat esiintyjät ja esityksen useampi muutto. Tv-kuvauksissa oli paljon pientä rekvisiittaa askarreltavaksi, oopperan vähäiset rekvisiitat teki tarpeistonhoitaja tai ne tilattiin koululta. Tv-sarjan kuvauksiin kaikki tarvittava oli vuokrattu vain kyseistä produktiota varten ja omia työkaluja oli vähän. Oopperalavastukseen oli pysyvä kiinteä rakennus (Tampere-talo) koneineen ja työkaluineen ja vuokrattu teollisuushalli.
Molemmat harjoittelut olivat kiireisiä, mutta ehkä tv-kuvausten kiire oli pahempi liikkuvuutensa vuoksi. Taukoja ei aina ehditty pitää ja koko päivä saattoi kulua autoa ajaessa ja tavaraa vietäessä. Kesä oli lämmin ja ajoittain helteinen. Ruuhka-ajat ja pitkät välimatkat pahensivat kiirettä.
Kuva 6. Kuormureita kuvauspaikalla / Movie trucks at the location
Oopperan kiire paheni ensi-illan lähetessä. Ruokatauko oli aina riittävä, mutta muuten tuntikausien seisomatyö ja nostot rasittivat jalkoja ja selkää. Veden juonti piti aina muistaa, varsinkin kun ilmassa oli rakennuspölyä. Työvaatetus oli harjoitteluissa hieman erilainen. Tv-sarjan kuvauksissa piti olla kokomustissa työvaatteissa heijastusten välttämiseksi. Oopperan rakennuksessa työvaatteiden väreillä ei ollut merkitystä.
Scenery and prop: opera vs. filming
Empiric experiences after two set up internships. Comparing of building opera set ups and filming tv series.
In the summer 2024 I was six weeks a set up intern in film shootings. The shootings were around Helsinki area. The tv series were called Räjähdysherkkä 2 and it was made for Yle. The size of a film shooting crew was about thirty and our set design team was five. Our team included a set designer, assistant set designer, on set property master who worked in shootings , property master who worked outside of set and me as an intern who helped all the others of the team. Our team had rented a storage from Helsinki and we used four vans. Usually we had a bucket list and had to shop flea markets and hardware stores. One significant place was a movie property rental Prophound in Hyvinkää where we went every week.
Set design team of film shooting locations works always just before and right after the shootings. The only exception of the team is on set property master who stays and works at the shooting location all the time. The building of set up takes maybe few days before the shootings and disassembly (“wrap”) starts right after the shooting session is over. All the things in location must be restored as they were before the shootings.
We had about fifteen shooting locations during the project and we worked about 1-3 locations in a one working day. For a set design team that means a lots of driving and busy days. The bigger, actual filming team moved between the locations by trucks, vans and cars. The “caravan” was long and needed lots of parking lots.
A set design team made quite light set pieces in a warehouse storage and locations. One heavier set piece, a brick wall, was ordered from a company called Erheset. They were specialized to set pieces and props. They also assembled and moved the wall. That wall was more like a bricklayer`s job than ordinary set building.
In a winter of 2025 I was a set building intern in opera in Tampere for two months. The opera was called Viimeiset kiusaukset (Last temptations) and the venue was Tampere-talo (Tampere Hall). Our set building team was five people here as well as in Räjähdysherkkä. One retired theater carpenter who worked part-time, two professional set builders and we two school interns. Tampere Hall`s own blacksmith did the metal works at the location. This project had begun at the school during the October when we welded six high set piece trees for this opera.
For the first the whole scenery of set pieces were build to the industrial hall nearby the Tampere Hall. All the pieces had to be assembled and disassembled for moving. The building took about six weeks. When the pieces were ready, they were moved to Tampere Hall stage for finishing. Before the premiere we needed three busy weeks for that and technical staff of Akun Tehdas company worked with us on stage. We had to share the stage and working hours with an opera choir too and that meant compromises for everybody.
Comparing of these two internships; film shootings were in many different locations and included lots of van driving. Opera set building happened in only two places and we had not to leave them during the working days. Film shooting set pieces were light and quick to build. Opera set pieces were much more heavier and had to stand tens of people choir on them and several movings in Tampere and Savonlinna Opera Festival. Film shooting props did lots of nifty work for intern, opera props were asked from operas own prop manager or ordered from our school. Film shootings used only rented storages, vehicles and equipment. Opera had its own venue (Tampere Hall), own tools and machines and rented industrial hall.
Both internships were busy, but in the opera we did not had to drive so much. Film shooting days were busy days on the road and had no regular breaks. The summer was warm and occasionally sweaty. Rush hours in traffic and long driving distances made the hurry worse.
The hurry before the opera premiere got worse. Lunch break was always long enough, but otherwise the hours without sitting and heavy liftings burdened the feet and back. We had to remember to drink the water, especially because there was a lots of construction dust in the air. Workwear had a colour difference in film shootings comparing to opera. In film shootings the workwear had to be full black to avoid the reflections. In opera the workwear colour had no importance.
Sähköinen markkinointijulkaisu, joka keskittyy minun historiaani kahden alan “ammattilaisena” ja vapaa-ajan harrastajana. Samalla kerron, mitä kaikkea olen ehtinyt tekemään opinnoissani tähän asti.
Ensin yritin päättää minkälainen geometrinen muoto olisi helpoin erottaa kaukaa, mutta päädyin heraldiikan teemoista erilaisiin kilpiin. Kilpi vaihtoehtoja oli todella monta riippuen aikakausista. Otin inspiraatiota eläimellisempiin logo versioihin aikaisemmin tekemästäni logosta, jota käytin eri koulutyössä.
Mieleeni tuli tavanomainen illuusio siitä, näkeekö henkilö maljakon vai kahdet kasvot. Ajattelin että voisin hyödyntää kuvaa jäljittelemällä omia kasvojani ja rajaamalla kuvan siten, että esille tulisi selkeästi vain kasvot ja maljakon alue. Ajattelin ensin sulkea kuvaa asettamalla kaksi miekkaa kilven ylä- ja alapuolelle, mutta jostain syystä mieleeni tulee vain ristit ja Paavalin hattu. Voi hyvinkin olla, että luovun kuvan miekoista. Viimeistelin logon adobe illustratorissa vektoroimalla. Logo olisi luultavasti ääriviivoineen päivineen, mutta olin epävarma vielä siitä, kuinka paksut viivat logossa olisi hyvä.
(”Asiakkaasi ei voi sille mitään, että hän sekoittaa ja yleistää. Lihava on laiska. Pitkä on johtaja. Murretta puhuva on vähän reppana.”)
Tämä luku muistuttaa minua tosi paljon minun kotimaani Itävallan ”pusu-pusu-yhteisöstä”. ”Pusu-pusu-yhteisö” Itävallassa tarkoittaa nämä ihmiset, ketkä nähdään yleensä kulttuuri-TV-ohjelmissa. He usein ovat taitelijoita, suunnittelijoita tai myös yrittäjäitä, jotka saivat menestystä esim. omalla muotibrändillä. Heillä on vahvat personaalisuudet, he ovat vähän omituisia ihmisiä ja he pukeutuvat aina hienosti, kallisti ja he ”näyttelevät” vähän eksentrikoita, ketkä ovat menestyneet ja he kyllä ilmaisevat, että he tiettävät, että he ovat kuuluisat. Kun asutaan nyt Itävallassa ja nähdään sitten nämä itsevarmat, hienot yrittäjä/suunnittelija-personaalisudet TV:ssä tai jossakin tapahtumassa ja sitten nähdään tuotteet tai mistä vään heidän yrityksestänsä, taidesarjasta tai mistä vaan, automaattisesti nämä tuotteet heräävät ajatuksia ja mielipideitä – vaikka en vielä ollaan kokeillut, käyttänyt tai ostanut nämä. Vaan, koska tämä ”hieno ihminen” (tai ainakin se puoli tästä ihmisestä, mikä nähdään) teki sen, on yrityksen johtaja tai ainakin hänen nimensä lukee tuotteella – No, sitten varmasti se on pakko olla hyvä tuote. Ihan heti tuli minun mieleeni: ”Joo, kun joku kuuluisa pusu-pusu-tyyppi, kuka on itsevarma ja näyttää hyvältä, on tuotteen ’representative’, sitten varmasti tuote myydään hyvin.”
13 – Miksi lääkärillä täytyy olla valkoinen takki?
(”Uusi asiakasehdokkaasi joutuu päättelemään asiantuntemuksesi pinnallisten merkkien perusteella.”)
Tästä tuli mieleeni, miten ihmiset yleensä pukeutuvat, kun he haluavat näyttää asiantuntijalta esim. taidegaalassa tai myös miten yleensä monta meistä kuvitellaan ”pätevä/kuuluisa/hyvä taitelija”. Ainakin Itävallassa, jos joku ajattelee pätevästä taitelijasta tai artesaanista, yleensä tulee kaikille samaa mielikuvaa. Ihminen, kenellä on musta viilapaita päällä, huivi roikkuu rinnalla, mustat farkut ja mustat kengät. Ehkä jos on vähän eksentrikko, miehenä roikkuvia korvakoruja ja pitkät hiukset. Jos nyt joku tulisi Wienissä taidegaalaan ja tuo ihmisellä tulisi hupparilla ihan kaikilla värillä, joo, varmasti yleinen mielipide olisi, että tuo ihminen ”ei kuuluu tänne” tai ”hän ei ole oikea taitelija”. Jos haluat menestyksen, sinun pitää vaikuttaa myös siltä, että olet menestynyt jo. Sinun pitää tiedä miten käyttäytyä ja pukeutua jossakin tietyssä ympäristössä. Olisiko nyt ammattilainen yritysympäristö tai ammattilainen taideympäristö – sinun pitää vaikuttaa myösammattilaiselta, vaikka ehkä et ole vielä.
4 – Hintalappu ei valehtele
(”Jos myyt halpapalvelua, asiakkaasi ei voi sille mitään, että hän pitää sitä huonona palveluna.”)
Jo minun lapsuudessani tämä oli 100% totta. Äitini ei koskaan ostanut halvin tuote ruokakaupasta, koska hänen mielessä varmasti pitää olla huono tuote – se ei olisi niin halpa, jos olisi hyvä. Autoilla sama juttu Itävallassa – jos halutaan hyvä auto, pitää olla BMW tai Mercedes ja pitää olla uusi suoraan valmistajalta 0 km:llä. Hintaluokka n. 55.000€. Jos ostaisimme käytetty vanha auto 2000-luvulta 5000€:llä, voi mitä kauhutarina, varmasti autolla on helpompi laskea mikä toimii vielä tai mikä kaikki ei toimii enää ja miten se näyttää naapurin edessä, kun me ajamme ”huonoa autoa”?! Itävallassa statuskulttuuri vaikuttaa tosi paljon. Jos olet artesaani, kuka myy käsintehdyt uniikkikorut korkealla hinnalla, ihmiset luulevat automaattisesti, että korut on laadukkaita ja arvokkaita. Jos myyt pelkkä 3D-mallinnuita valuu-muotikoruja halvalla hinnalla – sitten aikuisille ihmisille kenellä on rahavaraa ostaa hyviä koruja heti tulee mieleen: ”En halua tää halppis-kiinapaska”.
16 – Lauman paine jyrää järjenkin alleen
(”Voit itse valita, alistutko vai kapinoitko. Mutta jos aiot luoda erottuvan firman tai tuotteen, vaihtoehtoja jää vain yksi.)
En oikeastaan osaa sanoa mitä tarkasti häiritsee minua tästä, mutta jotakin häiritsee. Kyllä luulen, että ”vastavirtaan uimilla” pärjäät hyvin myyjänä, mutta myös luulen, että tosielämässä se ei aina ole niin helppoa tehdä. Ainakin minulla on sellainen personaalisuus, mikä pinnalla helposti ui vastavirtaan, mutta rehellisesti joskus ei osaa tehdä näin kuin oikeasti haluaisi. Minulla ei ole itsevarmuutta (vielä) ja joskus vaan en ole tarpeeksi rohkea erottaa muista. Mielipiteeni on, että ajatus itse on oikea, mutta luulen, että tämä on ehkä jotain, mikä ei kaikki voi tehdä niin helposti.
Skill stacking-käsitteellä tarkoitetaan tavallisten tietojen ja taitojen kokoamista niin hyviksi, että ne tavallaan ylittävät osiensa summan. Monen eri alan tai taidon yhteen koottu määrä saattaa oikeassa tilanteessa ylittää yhden pitkälle viedyn erityistaidon painoarvon. Kyky osata hyvin vähän kaikkea, mutta ei välttämättä loistavasti mitään yhtä tiettyä asiaa saattaakin olla paras vaihtoehto.
Oleellisiin asioihin keskittyminen. Tee oikeat asiat. Valitsemalla juuri oikeat asiat meneillään olevasta työstä voidaan päästä nopeammin hyvään lopputuloksen kuin käydä orjallisesti läpi projektin kaikki yksityiskohdat. Ajoittain asioita täytyy priorisoida työn vauhdittamiseksi. Pienten yksityiskohtien loputon hiominen ei välttämättä ole oleellista. Kello käy ja aika on rahaa. Varsinkin lavasterakennuksessa olen törmännyt tähän faktaan. Aikaa on kiireessä turha käyttää teatterilavan hämärän takaosan millintarkkaan maalaukseen. Oleellista on se, mitä teatterin katsoja näkee eturivistä ensi-illassa kymmenen metrin päästä. Perfektionisti tekisi asiat täydellisesti mutta ensi-illan koittaessa työ olisi kesken.
Suosiiko työnantaja aina yhden erikoisalan huippuosaajaa vai monen eri taidon tavallisen hyvää suorittajaa? Huippuosaaja on huippuosaaja juuri sillä hetkellä ja siinä työympäristössä kuin sillä hetkellä on tarpeellista. Työympäristön muuttuessa huippuosaaja ei ehkä enää osaakaan taipua toiseen työtehtävään. Moniosaajan kynnys siirtyä yhdestä työroolista toiseen saattaa sen sijaan olla matalampi. Hän todennäköisesti oppii nopeammin ja joustavammin uusia taitoja. Tämän tietää myös yrityksensä tulevaisuuden vaihtoehtoja pohtiva työnantaja.
Tekeekö skill stacking työstä vaihtelevampaa? Huippuosaajan työ ja osaaminen keskittyvät kapeaan sektoriin, joka todennäköisesti on myös yksipuolista. Moniosaajan työtehtävät vaihtelevat väkisinkin enemmän verrattuna huippuosaajaan. Työn vaihtelevuus parantaa myös työssä jaksamista; yhtenä päivänä saattaa yksi työtehtävä sujua toista paremmin. Työtehtävien säännöllinen kierto edesauttaa useimmiten työpaikan hyvinvointia.
Omien taitojen määrän kartoittaminen auttaa arvioimaan kykyjä menestyä työelämässä. Johonkin tiettyyn työtehtävään vaaditaan juuri tietyt taidot ja tiedot. Jos vaihtoehtoja on valittavana useita, voi vaikeimmat vaihtoehdot karsia pois ja keskittyä helpompiin. Ajan hukkaaminen epätodennäköisesti toteutuviin työtehtäviin ei ole kenenkään etu. Ennen työnhakua työnhakija voi myös asettua rekrytoijan asemaan; jos etsin tälle ja tälle työlle tekijää niin mitä ominaisuuksia hänen pitäisi täyttää? Millaista työnhakijaa välttäisin ja miksi? Jos hakijalla on jokin huono puoli niin onko hänellä vastapainoksi muita hyviä ominaisuuksia jotka painaisivat kuitenkin vaakakupissa enemmän?
Huippuosaajan täytyy myös uhrata ykkössijalleen vapaa-aikaansa ja muuta elämäänsä. Kilpailu on huipulla kovaa ja saavutettua paikkaa kärjessä täytyy koko ajan miettiä ja päivittää. Englanninkielisessä verkkokirjoituksessa eräs kirjoittaja listasi asioita joita huippuosaajan täytyy ehkä uhrata pysyäkseen ykkösenä; perhe-elämä, vapaa-aika, terveys ja mielenrauha. Onko moniosaajan ajankäyttö sitten yhtään huippuosaajaa helpompaa riippuu tietysti henkilöstä. Kuntourheilijalla lienee kuitenkin kilpaurheilijaa parempi mielenrauha.
